Valitse sivu

IHMISET

 Monieläinlajiseen työyhteisöömme kuuluu myös jokunen ihmislajin edustaja. He toimivat enimmäkseen tukipalveluhommissa: vastaavat koko työyhteisön cateringistä, puhtaanapidosta ja kiinteistönhoidosta. Kaipa heitä voisi lampaiden tapaan kutsua myös hyväntahtoisiksi höppänöiksi, kun he hymyssä suin lapioivat muiden kakkoja, ja väittävät vielä pitävänsä.

ANU

Tilan omistaja, isäntäemäntä. Toimenkuvaan kuuluu ihan kaikki tehtävät mitä voi kuvitella, tai mitä ei edes voi kuvitella. Anun vastuulla ovat erityisesti toimistotyöt, maataloustyöt, rehuhuolto, kiinteistöjen kunnossapitotyöt, vaellusten ohjaukset sekä muu asiakaspalvelu, ja ehtii sitä kakkaakin mielenvirkistykseksi aina silloin tällöin lapioimaan.

JENSKI

Lähes koko työaikansa Hutkolla viettävä yleishenkilö-Jantunen, JenniLeena eli Jenski. Jenskin specialiteetteja ovat nimen omaan kakan lapioiminen sekä muiden eläinlajien cateringistä huolehtiminen. Jenski vastaa paljon myös vierailiryhmien ohjauksesta ja eläinvierailujen toteuttamisesta.

MARTINA

Marttiina on ihmisjoukkomme vahvistuksena aina silloin tällöin, tarpeen mukaan. Marttiinan erityisosaamista on lapsi-ihmisten äärimmäisen taidokas hallinta ja opastaminen. Mutta myös kakan lapioimisessa ja eläinten ruokahuollon toteuttamisessa Marttiina on aika haka.

ROOSA

Roosa vahvistaa joukkoamme aina tarpeen mukaan. Roosan vahvuusalueina ovat kakan lapioimisen ja ruokahuollon lisäksi lisäksi erilaiset kunnostustyöt ja traktorihommat. Roosaa tapaa myös asiakaspalveluhommissa silloin tällöin.