puukyltti-aasijengi

Daisi

Kutsumanimi Daisi, mutta virallisesti Daysie. Daisi on vuonna 2007 Saksassa syntynyt aasitamma. Suomeen hän on muuttanut vuonna 2014. Meidän eläinjengiimme Daisi muutti syksyllä 2016. Daisi on pieni aasi, säkä noin 95 cm. Luonteeltaan hän on hieman varautunut, mutta äärimmäisen kiltti ja kuuliainen. Daisi toimii usein vaelluksilla lasten ratsuna tai kantojuhtana.

    Tiitu

    Kutsumanimi Tiitu, mutta virallisesti Tischa. Tiitu on syntynyt vuonna 2008 Hollannissa, josta hän muutti Suomeen vuonna 2014. Meidän eläinjengiimme Tiitu muutti yhdessä Daisin kanssa syksyllä 2016. Tiitu on hieman Daisiä isompi, ja säkäkorkeus hällä on noin 100 cm. Tiitu on välillä oikea AASI. Ei liiku ei, jos ei halua. Luonteeltaa Tiitu on määrätietoinen, ja ihmisiä kohtaa hyvin kiltti; ei potki, eikä pure.

      Maija

      Maijan virallinen nimi on Maya. Maija on syntynyt Suomessa vuonna 2017. Maijan vanhemmat ovat irlantilaisia aaseja. Isä tuntematon. Äiti sen sijaan muutti Suomeen vuonna 2017 Maija mahassaan. Maijasta kasvaa isona noin 110 cm säkäinen aasi. Maija on luonteeltaan aaseista temperamenttisin, ja meinaa huonon päivän sattuessa kiukutella muille.

        Laila

        Lailan virallinen nimi on Lyla. Laila on syntynyt vuonna 2017 Suomessa. Lailan vanhemmat ovat irlantilaisia aaseja. Lailan äiti muutti Suomeen vuonna 2017 Laila vatsassaan. Isä on joku tuntematon irlantilainen aasiori. Laila on vielä varsa ja keskenkasvuinen, mutta luultavimmin hänestä kasvaa isona noin 110 cm säkäinen aasi. Laila on hyvin rauhallinen ja seurallinen aasineiti, joka pitää erityisen paljon rapsutuksista.

          PASI

          Pasi viralliselta nimeltään Bas van Hoarendam on vuonna 2017 Hollannissa syntynyt välimerenminiaasi ruuna. Pasi on tyypiltään wooly-aasi, eli villainen aasi, minkä vuoksi karvaa ja pitkää sellaista Pasista löytyykin paljon. Pasi muutti syksyllä 2018 Hollannista Suomeen. Miniaasi kun on, niin Pasi on melko pieni, noin 80 cm säkäinen kaveri. Luonteeltaan Pasi on rohkea ja seurallinen tyyppi. Pienen kokonsa vuoksi Pasilla ei oikeastaan voi ratsastaa, mutta talutettavaksi vaelluskaveriski, sisätilavierailuille ja lasten talutettavaksi Pasi on juuri sopivan kokoinen.

            MARGARITA

            Margarita on vuonna 2005 Espanjassa syntynyt aasitamma. Margaritalla ei passissa ole rotua, mutta näyttää melko paljon andalusian aasilta. Margarita on iso aasi, noin 130 cm säkäinen. Margarita on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja superseurallinen. Margaritalla voivat lapset ratsastaa.

              PAT

              Pat viralliselta nimeltään Patch on vuonna 2002 Portugalissa syntynyt aasitamma. Patilla on rankka historia, sillä hän on resque-aasi, joka on pelastettu teuraskuormasta Portugalissa, ja monien vaiheiden kautta päätynyt lopulta meille. Patilla ei passissa ole rotua, mutta näyttää melko paljon andalusian aasilta. Pat on luonteeltaan hyvin seurallinen ja rauhallinen. Patilla voivat lapset ratsastaa.

                HARRI

                Harri viralliselta nimeltään Houmous des Collines on vuonna 2017 Belgiassa syntynyt aasiruuna. Harri on isojen työaasirotujen risteytys. Harri on hyvin isokokoinen, noin 145 cm säkäinen. Harri on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja seurallinen. Harrista tulee aikanaan ratsuaasi, kunhan aikuistuu.

                  koysi

                  Aasit on jääräpäisestä maineesta huolimatta aivan valloittavia ja sympaattisia tapauksia, ainakin meidän aasitytöt. Toki luonnettakin tarvittaessa löytyy. Ratsuna aasit ovat hyvin varmajalkaisia ja maastokelpoisia. Joskin aasien pieni koko rajoittaa melko paljon ratsastajan kokoa, vain lasten ratsuksi.

                  Aasin selässä on jämäkässä satulassa helppo pysyä ensikertalaisenkin ratsastajan. Eläinvaelluksella lasten on mukava taittaa matkaa aasin selässä.

                    Aasit ovat niin varmajalkaisia ja lempeitä, ainakin Tiitu ja Daisi, että niiden selkään voi laittaa ihan pienetkin ratsastajat. Korisatulassa lapsi voi taitaa matkaa, kunhan osaa istua ja jaksaa tukevasti kannatella päätään.

                      Aasin on mukava retkikumppani myös tavaroiden kantajana, sillä pienikin aasi jaksaa kantaa noin 30 – 40 kg taakkaa.

                        Aasi on sopeutuva ja lempeä eläin, joka hyväksyy retkiseurakseen kaikenkarvaiset ja karvattomat seuralaiset.