Valitse sivu

KOIRAT

Koiria löytyy moneen käyttötarkoitukseen, eri linjaisia ja rotuisia. Meillä koirat ovat ruoanetsintälinjaisia. Heillä on hyvin voimakas vaisto kaiken syömiskelpoisen etsintään ja syömiseen. Myös rapsutettavuusominaisuus on heillä hyvin voimakas, ja he hyvin aktiivisesti hakeutuvatkin rapsutusten pariin.

DINO

Dino eli herra-D on monirotuinen koira, yhdistelmä labradorin noutajaa, kultaista noutajaa ja beaglea. Ulkoisesti Dino näyttää töppöjalkaiselta labbikselta. Dino on äärimmäisen sosiaalinen, vielä ei ole tullut vastaan sitä pistettä, että hän oli kyllästynyt yhtäjaksoiseen rapsutuksiin. Toki kokeilussamme ollaan päästy vain noin viiteen tuntiin, kunnes rapsuttajat väsyivät.

MAMMUTTI

Mammutti on aavistuksen maskuliinisesta nimestään huolimatta tyttö. Nimi juontaa juurensa rodusta, alaskan malamuutti. Lapset eivät rotua osanneet sanoa oikein, vaan malamuutti muuttui mammutiksi, ja sitten siitä tuli hälle nimi. Koulumaailmassa mammutti olisi erityisen tuen tarpeen yksilö, vähän on hitaanlainen oppimaan, mutta aina voi hitauden korvata lempeydellä.